tiistai 3. syyskuuta 2019

Liikkumiskysely auki 15.9. asti – nyt jo 1700 vastaajaa

Liikkumiskysely on kerännyt jo yli 1700 vastaajaa viikon aikana. Hienoa, kiitos kaikille jo tähän mennessä vastanneille!

Kiitos myös ahkerasta kommentoinnista täällä blogin puolella! Olette esittäneet hyviä kysymyksiä ja mielipiteitä. Tartumme näihin erillisessä postauksessa. Mutta nyt esittelemme muutamia poimintoja tähän mennessä liikkumiskyselyyn kertyneistä vastauksista. Julkaisemme lopullisia tuloksia sitten, kun vastausaika on päättynyt. Kyselyn sulkeuduttua käymme koko vastausaineiston läpi ja luemme kaikki avoimet palautteet. Nyt kannattaa osallistua ja vaikuttaa. Vastausaikaa on sunnuntaihin 15.9. asti, joten vinkkaa ihmeessä tuttavallesi! Vastaamaan pääset tästä.

Tähän mennessä olemme saaneet Lauttasaaren alueelta kattavasti vastauksia. Alla olevassa kuvassa näkyvät lämpökarttana vastaajien koti-merkinnät. Mitä punaisempi alue on, sitä enemmän kyseiseltä alueelta on tullut vastauksia.

Suurin osa kodeista on merkitty Lauttasaareen. Vastauksia tullut ympäri saarta.
Liikkumiskyselyn vastaajien merkitsemät kodit kartalla. Mitä punaisempi alue, sitä enemmän merkintöjä alueelta.
Bussilinjoista käytetyin vastaajien keskuudessa on linja 21(B). Kysely on tavoittanut säännöllisesti joukkoliikennettä käyttäviä, mikä on hyvä asia. Vastaajien joukossa on eniten 30–44-vuotiaita. Muistakin ikäryhmistä on saatu hyvin vastauksia. Silti toivomme, että saisimme vielä lisää varsinkin yli 65-vuotiaiden ja alle 18 vuotta olevien vastauksia. Nyt kannattaakin kannustaa perheenjäseniä tai tuttavia vastaamaan!

Eniten vastaajia 30-44-vuotiaissa, sitten 45-64-vuotiaissa. Sen jälkeen 18-29-vuotiaissa ja vähän vähemmän 65 vuotta ja enemmän ryhmässä. Vähiten vastaajia alle 18-vuotiaissa.
Liikkumiskyselyn vastaajien ikäryhmät. Eniten vastaajia työssäkäyvien ikäryhmässä 30–44 vuotta.
Tähän mennessä tulleiden vastausten mukaan vastaajien työ- ja opiskelupaikat näyttävät keskittyvän ydinkeskustaan ja Ruoholahteen. Toki alla olevasta kuvasta on havaittavissa esimerkiksi myös muualla sijaitsevia korkeakouluja.

Eniten merkintöjä ydinkeskustassa ja Ruoholahdessa. Sitten Otaniemi, Pasila, Kumpula, Meilahti sekä Lauttasaaren sisällä.
Liikkumiskyselyn vastaajien työ- ja opiskelupaikkojen sijoittuminen. Mitä punaisempi alue, sitä enemmän merkintöjä alueelta.

Pysy ajan tasalla suunnittelun etenemisestä


Tiesithän, että voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen uusista blogipostauksista? Ilmoitusten tilaaminen onnistuu blogin oikeassa reunassa olevasta kohdasta ”Tilaa blogin päivitykset sähköpostilla”. Sähköpostivahvistuksen jälkeen saat sähköpostiviestin vain silloin, jos blogissa on julkaistu uusi kirjoitus.

Jos haluat saada tietoa HSL:n ajankohtaisista aiheista (esimerkiksi linjastosuunnitelmista, uudistuksista, palveluista ja asiakaseduista), niin kannattaa liittyä HSL:n asiakaskirjeen tilaajaksi. Asiakaskirje tulee noin kerran kuussa sähköpostilla. Tilaa asiakaskirje tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti