keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Liikkumiskyselyn tuloksia osa 1

Lauttasaaren liityntälinjaston liikkumiskysely keräsi yhteensä noin 3400 vastaajaa ajalla 27.8.–15.9.2019. Kiitos paljon kaikille vastaajille!

Vapaamuotoista palautetta kirjoitti yli 1500 vastaajaa. Luemme nämä kaikki läpi ja teemme näistä erillisen blogipostauksen.

Liikkumiskysely painottui liityntälinjojen 20–21(B) liikennöintialueelle. Vastaajista suurin osa kertoikin käyttävänsä kyseisiä bussilinjoja. Eniten vastauksia saimme Lauttasaaresta, mutta kattavasti myös Etelä-Helsingin alueelta.

Lämpökartassa Lauttasaaressa eniten punaista ja keltaista, Vattuniemi punaisin. Vastauksia myös Helsingin keskustasta ja Ruoholahden ja Jätkäsaaren alueelta.
Liikkumiskyselyn vastaajien merkitsemät kodit lämpökarttana. Mitä punaisempi alue, sitä enemmän vastauksia.
Kyselyyn tuli monipuolisesti vastauksia eri ikäryhmistä.

Eniten vastauksia ikäryhmässä 30-44, sitten 45-64, sitten 18-29 ja yli 65-vuotiaissa. Selvästi vähiten alle 18-vuotiaita vastaajia.
Liikkumiskyselyn vastaajien ikäjakauma.
Kyselyssä vastanneiden työpaikat painottuivat hyvin vahvasti Kamppi/keskusta suunnalle, mutta merkittävänä työmatkakohteena myös Ruoholahti nousi esiin. Myös Keilaniemi, Meilahti ja Pasila erottuivat vastausaineistosta sekä Lauttasaaren sisällä Lauttasaaren yhteiskoulu, Vattuniemi ja kauppakeskus Lauttis.

Työ- ja opiskelupaikkojen sijoittuminen esitetty kartalla ja blogitekstissä. Kuvassa lämpökartta.
Liikkumiskyselyn vastaajien merkitsemät työ- tai opiskelupaikat lämpökarttana. 
Vapaa-ajan matkat suuntautuvat huomattavasti laajemmalle alueelle, mutta edelleen keskustan vetovoima on ilmeinen. Vapaa-ajan matkoja tehdään myös esimerkiksi Tapiolan urheilupuistoon, Salmisaareen, Ruoholahteen, Hernesaareen sekä Merisatamaan.

Lämpökartalla ja tekstissä esitetty vapaa-ajan viettopaikat.
Liikkumiskyselyn vastaajien merkitsemät vapaa-ajan paikat lämpökarttana.

Vastaajien mielestä eniten kehitettävää pysäkkien sijainneissa


Kysyimme liikkumiskyselyn yhteydessä myös muita kokemuksia Lauttasaaren linjastosta, muun muassa miten nykyinen tarjonta palvelee liikkumistarpeita, mitä pitäisi parantaa ja minne mahdollisen keskustaan suuntautuvan linjan tulisi päättyä.

Kokonaisarvosanaksi nykyiselle linjastolle tuli 3,1 (asteikolla 1–5). Nykyisen linjaston koettiin siis palvelevan melko hyvin, mutta parannettavaa toki on paljon.

Isoimmaksi parannuskohteeksi kyselyssä nousivat pysäkkien sijainnit, vuorovälit ja joukkoliikenteen nopeus.

Tärkein pysäkkien sijainta, sitten lähes saman verran ääniä vuoroväleillä ja nopeudella. Sen jälkeen vaihtojen toimivuus ja liikennöintiajat. Aikataulujen luotettavuus sai vähiten ääniä.
 Joukkoliikennetarjonnan kehittämistoiveet.
Keskustaan suuntautuvan linjan haluttiin eniten suuntautuvan Kamppiin. Muina vaihtoehtoina kannatusta saivat Asema-aukio, Bulevardi ja Eira. Linjan 20 nykyinen Hietalahdenrannan päätepysäkki sai vain vähän kannatusta.

Suosituin kohde Kamppi, sitten Asema-aukio, Bulevardi ja Eira lähes yhtä paljon ääniä, sitten Ruoholahti ja Meilahti ja vähiten Hietalahdenranta. Pienin osuus käyttää busseja vain Lauttasaaressa.
Lauttasaaren linjojen päätepysäkkitoiveet keskustan suunnassa.

Tässä oli liikkumiskyselyn tulosten ensimmäinen osa. Julkaisemme tuloksista vielä toisen postauksen, jossa käsittelemme avoimia kommentteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti