torstai 5. joulukuuta 2019

Tiistain ständipäivä oli onnistunut – kiitos kaikille!

Erittäin iso kiitos kaikille ständillä vierailleille! Olimme kauppakeskus Lauttiksessa esittelemässä linjastoluonnosta tiistaina 3.12. klo 10.30-18.30. Tapahtumassa jaettiin yhteensä noin 600 kappaletta tiedotteita (kauppakeskuksessa, metrolaitureilla ja molemmilla sisäänkäynneillä). Yhteensä ständillä kävimme keskusteluja joukkoliikenteeseen liittyen noin 250 eri henkilön kanssa! Saimme paljon positiivista palautetta linjastoluonnoksesta, mutta luonnollisesti myös toiveita ja parannusehdotuksia. Vielä kerran paljon kiitoksia kaikille keskustelijoille ja kommentin jättäneille!

Kokeilimme tällaista ständipäivää ensimmäistä kertaa linjastoluonnoksen esittelyn yhteydessä. Aiemmin on tyypillisesti pidetty yksi 1,5 tunnin mittainen iltatilaisuus. Mielestämme päivä sujui hyvin. Teitä asiakkaita riitti juttusille koko ajan kahdeksan tunnin ajan, välillä ruuhkaksikin asti. Oma arviomme on, että tällaisen ständipäivän ansiosta todella moni pääsi kyselemään ja antamaan palautetta ja tavoitimme näin enemmän teitä asiakkaita kuin olisimme perinteisellä asukastilaisuudella tavoittaneet.

Kauppakeskuksessa infopistepöytä, jossa esitteitä ja kannettava tietokone. Taustalla liukuportaat ja mainonäyttö.
Kauppakeskus Lauttiksessa ständillämme vieraili tasaisesti asiakkaita koko kahdeksan tunnin ajan. Tämä kuva on napattu päivän ainoana hetkenä, kun meillä ei ollut asiakkaita vierailemassa.

Eniten puhututtaneet aiheet


  • Linjastoluonnoksesta oltiin kiinnostuneita ja infopisteelle tultiin monesti perehtymään muutoksiin ensimmäistä kertaa – kokonaisvaltaisia esittelyitä linjastoon ehdotettavista muutoksista päästiin pitämään siis useita! 
  • Ehdotettuja muutoksia pidettiin pääsääntöisesti hyvinä ja perusteluita tiettyihin ratkaisuihin kyseltiin paljon.
  • Pysäkkien tarkat sijainnit kiinnostivat – näihin meillä ei vielä tässä vaiheessa valitettavasti ollut tarkempia vastauksia. Pysäkeistä vastaa Helsingin kaupunki, jonka kanssa yhteistyössä pyrimme löytämään hyvät ratkaisut. 
  • Vattuniemeläisiä mietitytti linjalle 21 suunniteltu uusi reitti. Monet olivat huolissaan lähtöjen täsmällisyydestä linjan saapuessa Kampin suunnasta sekä Vattuniemenkujan pysäkiltä pidentyvästä matka-ajasta metrolle. 
  • Koivusaaren metroaseman huono saavutettavuus jalkaisin tuli esiin useissa keskusteluissa, samoin Kotkavuoren seudun hankalat yhteydet. 
  • Heikkilänaukion tulevaisuus ja alueen kauppojen ja palveluiden saavutettavuus uudella linjastolla.
  • Linjan 20N päätepysäkistä oltiin kahta mieltä: osa pitäisi pysäkin Asema-aukiolla, jotta junalta pääsisi kyytiin, osa taas odottelisi mieluummin sisällä Kampin terminaalissa.


Eniten toivottuja parannuksia


  • Linjan 21 jatkamista Asema-aukiolle toivottiin paljon – tästä olikin jo aikaisemmin juttua blogipostauksessa täällä.
  • Toinen reittitoive, josta annettiin palautetta useampaan kertaan, oli linjan 21 jättäminen Etelä-Helsinkiin (Vattuniemen yhteydet Etelä-Helsingin kouluihin).
  • Linjan 20 päätepysäkki Punavuoressa herätti keskustelua ja moni toivoi, että bussi ajaisi pidemmälle Bulevardia ja lähemmäs Erottajaa ja Yrjönkatua.

Linjastoluonnoksen kartta Vattuniemen osalta on hämännyt osaa, koska olemme laittaneet linjaa 22 koskevat nuolet mustalla värillä oranssin sijaan. Pahoittelut tästä! Selvennyksenä siis, että linja 21 kulkee molempiin suuntiin Vattuniemessä. Tässä kartta, jossa nuolien värit on korjattu:

Lauttasaaren linjastoluonnoksen linjat. Linja 20 kulkee Katajaharjusta Isokaaren kautta Lauttasaaren metroasemalle ja siitä Ruoholahteen ja Punavuoreen. Linja 20B kulkee Katajaharjusta Isokaaren kautta Lauttasaaren metroasemalle. Linja 21 kulkee Lauttasaaren metroasemalta Vattuniemeen, josta Meripuistotietä pitkin Ruoholahteen ja Kampin terminaaliin. Linja 22 kulkee Katajaharjusta Isokaaren kautta Vattuniemeen.
Lauttasaaren linjastoluonnos, johon on muutettu Vattuniemessä nuolien värit oranssiksi, koska nuolet kuvaavat siis vain linjan 22 kulkusuuntia Vattuniemessä.

Miten tästä eteenpäin?


Luonnoksen kommentointiaika jatkuu 15.12.2019 saakka, jonka jälkeen käymme vielä kaiken saamamme palautteen kertaalleen läpi. Projektiryhmä esittelee luonnoksesta saadun palautteen ohjausryhmälle, joka kokoontuu vielä kerran tämän vuoden puolella. Tämän perusteella tehdään päätöksiä jatkosta. Jos ehdotetulla luonnoksella päätetään edetä, on seuraava vaihe päätöksenteko HSL:n hallituksessa. Suunnitelmana on saada linjaston kehittämistoimenpiteet HSL:n hallituksen päätettäväksi ensi vuoden alussa, joka mahdollistaisi muutosten käyttöönoton ensi syksystä alkaen.

Seuraa blogia, niin pysyt ajan tasalla suunnitelman etenemisestä!

5 kommenttia:

  1. Kamppiin pääsee jo metrolla helposti, mutta poikittain, esim. Töölö/Meilahti/Pasila -suuntaan on vaikeaa ja hidasta päästä. Suora linja Lauttaaaresta esim. Mechelininkatua Pasilaan olisi erittäin toivottu.

    VastaaPoista
  2. Linja 21 asema-aukiolle asti ehdottomasti.

    VastaaPoista
  3. Kamppiin ei pääse helposti metrolla, vaan pitää matkustaa ensin linjalla 20 ja vaihtaa metroon. Tämä vaihdollinen yhteys on hidas ja hankala. Bussi 20 reitti pitäisi jatkaa kulkemaan Kamppiin. Helsingin keskustaan pitäisi päästä ilman vaihtoa ja alle 30 minuutissa.

    VastaaPoista
  4. Miten HSL on kerännyt palautetta ja käyttötarpeita niiltä käyttäjäryhmiltä - tyypillisesti iäkkäät ja nuoret, joita molempia on Lauttasaaressa paljon - joilla ei joko ole mahdollisuutta/osaamista edes päästä verkkoon ja vastata vaivalloiseen verkkokyselyyn, tai niin erityistä kiinnostusta joukkoliikenneuutisointia kohtaan, että edes olisivat huomanneet kyselyn? Onko esim. Pohjoiskaaren palvelukodeissa ja nuorisotalolla tehty kartoitusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      ja kiitos kommentistasi. Tässä esimerkkejä, miten olemme pyrkineet tavoittamaan asiakkaita, jotka eivät käytä nettiä. Järjestimme tiistaina 3.12. asiakaspäivän Lauttasaaressa kauppakeskus Lauttiksessa klo 10.30-18.30. Tilaisuudessa sai kysellä linjastosta ja antaa palautetta. Jaoimme paikalla olleille esitettä, jossa oli kartta linjastoluonnoksesta. Sama kartta julkaistiin Lauttasaari-lehdessä, jossa oli myös mainos asiakaspäivästämme.
       
      Palautetta on voinut antaa myös asiakaspalvelumme kautta puhelimella tai palvelupisteellä. Olemme tiedottaneet suunnitelmasta myös alueen asukasyhdistyksiä ja kouluja, jotka ovat jakaneet tietoa eteenpäin. Suunnitelmasta on tiedotettu myös bussilinjojen sisällä olevilla näytöillä linjoilla 20 ja 21(B) sekä asiakaspäivästä myös metron ja ratikoiden näytöillä.

      Poista